(Kuvassa Ansu viime kesänä frisbeegolffaamassa)

Odotamme Ansalle juoksuja tulevaksi helmikuussa, mahdollisia pentuja syntyväksi toukokuulle.

Emänä tässä pentueessa on meidän ihana, kotona asuva Ansa. Ansa on meidän Saagan pojantytär, eli tulossa on pieniä saagamuruja jo kolmannessa polvessa.

Ansa on mitteliksi aika vilkas ja eloisa. Ulkona virtaa on kuin pienessä kylässä, eikä mikään lenkki ole Ansulle liian pitkä kierrettäväksi. Mutta vastapainoiksi ulkona riekkumiselle sisällä osataan rauhoittua, yleensä Ansun löytääkin joltain pehmeältä paikalta nukkumasta ketarat kohti kattoa.

Ansu on erittäin ahne ja ruualla helposti motivoitavissa, mikä on ollut kiva juttu harrastuksissa. Koronan takia näyttelyihin ei olla päästy, parit mätsärit ehdittiin käydä treenaamassa ennen kuin kaikki loppui. Samoin perustottelevaisuuskurssilla on käyty ja tokoa harrasteltu omaksi huviksi, samoin verijälkeä on tehty koska Ansu nenähommista tykkää. 

Ansu rakastaa kaikkia ihmisiä vauvasta vaariin ja pussaisi puhki puliukotkin jos pääsisi. Ei osaa vierastaa yhtään ketään eikä pelätä niin mitään.

Mitteliksi Ansu on keskiverto äänenkäyttäjä. Ilmoittaa vieraat ja ulkona leikkiessä haukkuu innostuessaan ja komentaessaaan muita. Turkiltaan Ansu on sporttimalli, ei omaa kovin pitkää karvaa, mutta sitäkin parempilaatuisen ja likaa erinomaisesti hylkivän turkin.

Urokseksi Ansulle tähän yhdistelmään valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Jake, virallisemmin kaksikokoisten Elvis. Jakeen päädyimme osittain siksi, että Miinalle käytimme edellisesssä pentueessamme Jaken isää, Jöröä, ja kun kuulimme että Jake on luonteeltaan kuin ilmetty isänsä ja ulkoisesti taas uroskopio meidän Lyylistä, oli poikaa kiva lähteä katsomaan paikan päälle. Paikan päällä nähtynä Jaken kiva luonne teki hyvän vaikutuksen, ja kun parin kemiatkin kohtasivat heti alusta pitäen, oli valinta lopulta helppo tehdä.

Jake on luonteeltaan huomattavasti rauhallisempi ja tasaisempi kuin Ansa. Jake suhtautuu vieraisiin mittelimäisesti, aluksi aavistuksen pidättyvästi, mutta kun tutuksi pääsee niin johan rapsutukset kelpaa ja kaveria ollaan. Jake on mitteliksi myös hiljainen, todistettavasti osaa sanoa hau, muttei todellakaan ole mikään turhan räksy. 

Koronan takia Jakekaan ei ole näyttelyihin toistaiseksi päässyt, mutta omaa erittäin kivan turkin ja rakenteen.

Molemmat vanhemmat ovat myös kattavasti terveystutkitut kivoin tuloksin, eikä eläinlääkärissä ole turhaan käyty rokotusten lisäksi. 

Odotamme näistä pennuista kivoja koiria niin lenkkipoluille, kavereiksi koteihin, kuin monenlaisiin harrastuksiinkin.

Tässä vaiheessa emme ota tähän pentueeseen enempää kiinnostuneita odottelemaan, vaan katsotaan rauhassa mitä sieltä tulee.

Linkki yhdistelmän sukutauluun

Gwendorian Beaming Bette, Ansa

  • Silmät terveet
  • Polvet O/O
  • Kyynäret O/O
  • Lonkat C/C

Kaksikokoisten Elvis, Jake

  • Silmät terveet
  • Polvet O/O
  • Kyynäret O/O
  • Lonkat B/B
  • Selkä VAO ja LTVO
  • Sydämen sivuääni: Ei