Saagamurun Sokka Irti

Sijoitussopimus Jaresta on täyttynyt keväällä 2020, kaunis kiitos sijoituskodille hyvästä yhteistyöstä.

Jare on komea musta herrasmies, poika Saagan toisesta pentueesta. Siihenkään pentueeseen ei syntynyt kuin 6 potraa poikaa, ja halusimme Saagan linjaa kuitenkin jatkaa, joten päätimme sijoittaa siitä tämän mustan hurmaavan herran.

Jare on luonteeltaan kiltti, erittäin sosiaalinen, toisten urostenkin kanssa toimeentuleva herrasmies. Jare on sopeutuvainen, helppo koira niin näyttelyreissuilla kuin muuallakin maalla ja kaupungissa, kovasti on herrassa nähtävissä äitinsä kivaa luonnetta. Mitteliksi Jare on aika hiljainen ja rauhallinen luonne.

Jaresta saatiin sijoitussopimuksen myötä isä kolmelle hienolle pentueelle. Kahteen pentueeseen tuli pelkkiä uroksia, vaan yhteen putkahti kolme tyttöä, josta saatiin narttu, Ansa, meillekin, joten erittäin onnistunut sijoitus oli siltäkin osin, että jatkoa saatiin myös omaan tulevaisuuteen.

Jarella on meidän omistuksessa ollessaan syntynyt 2 pentuetta kennel Veralaan, Q- ja N-pentueet, sekä pentue Gwendorian kenneliin, B-pentue.

Jare pähkinänkuoressa

  • Jare koiranetissä
  • Syntynyt 4.5.2017
  • Kasvattaja Kennel Saagamurun, Emma ja Jarno Kurki
  • Väri Musta
  • Näyttelyistä SERT
  • Silmät terveet
  • Polvet O/O
  • Kyynäret O/O
  • Lonkat B/B