Nugadogin Ex-Zet

Sananen Lorusta

Loru hankittiin Murulle kaveriksi, sijoitukseen Emman äidille.

Loru on luonteeltaan vilkas, iloinen, erittäin leikkisä ja hyvin vahvasti yhden ihmisen koira. Sitä on ollut aina helppo pitää vapaana, ei omaa minkäänlaista riistaviettiä. Loru on myös erinomainen vahti, ilmoittaa tulijat kuuluvalla haukulla mutta hiljenee kun pääsee vierasta haistamaan. Loru omaa myös erittäin vahvan miellyttämisenhalun ja pohjattoman ruokahalun, mikä on tehnyt kouluttamisesta helppoa tokossa ja rallytokossa, mitä on omaksi iloksi Lorun kanssa harrasteltu näyttelyiden lisäksi.

Lorua oli suunnitelmissa käyttää myös jalostukseen, ja sitä yritettiinkin parissa juoksussa parilla eri uroksella. Kumpikaan uros ei kuitenkaan halunnut Lorua astua, joten tulimme siihen tulokseen että pentuja ei silloin tehdä ja Loru onkin steriloitu keväällä 2019.

Myöhemmin todettiin, että ratkaisu oli erittäin hyvä, kun Lorun hermorakenne on iän myötä vain heikentynyt vuosi vuodelta, eikä sellaisella ikinä tule lisääntyäkkään. Luonto tiesi tässäkin kohtaa ihmistä paremmin jo aiemmin, eikä pentuja onneksi ikinä tullutkaan.

Loru pähkinänkuoressa

  • Loru koiranetissä
  • Syntynyt 15.9.2013
  • Kasvattaja Kennel Nugadogin, Mari Marttila
  • Väri Musta
  • Näyttelyistä SERT, ROP
  • Luonnetesti 80 pistettä
  • Silmät terveet (Tutkittu kahdesti)
  • Polvet O/O (Tutkittu kahdesti)
  • Kyynäret O/O
  • Lonkat C/C

Loru on steriloitu keväällä 2019

Alkuvuodesta 2023 todettu ja diagnosoitu addisonin tauti.