Huugo, Herra-huu, Hugge-poika.. rakkaalla lapsella on monta nimeä!
Huugo on se meidän ”Ei koskaan” -koira- Meillehän ei sitten urosta tule taloon, eikä ikinä sekalaumaa. Eipä niin. Kun Miinan kuusikko syntyi, iskettiin silmämme aikalailla heti tuohon komeaan, kermanväriseen, pentueen isoimpaan urokseen. Ensin mietittiin, että josko pojalle olisi kiva sijoituskoti löytynyt, mutta kun viikot kului ja sopivaa ei tuntunut kohdalle osuvan, päätettiin rohkaista mielemme ja katsoa, miten se yhteiselo sekalaumassa lähtisi sujumaan.
Hugge on luonteeltaan hyvin paljon äitinsä kaltainen ja ulkoisesti isänsä värinen. Iloinen, leikkisä, sosiaalinen, omaa jo nyt vahvan vahtivietin ja puolustaa kunnon uroksen elkein narttulaumaansa. Huugolla on tarkka nenä ihan kuten äidillään ja erilaiset hajuhommat omaksi iloksi ovat kovasti herran mieleen. Metsässä pysyy hyvin lähellä ja kuulolla, muutenkin omaa hyvän kontaktin ja ahneena on myös helposti motivoitavissa.
Terveystarkeissa käytiin myös kattavasti keväällä 2024 kivoin tuloksin.
Ensimmäisen pentueensa Hugge sai meidän Usvan kanssa loppuvuodesta 2025, mistä saatiin oikein kiva pentue aikaiseksi. Siinä Huugo periytti hyvin vahvasti omaa väriään, sekä pentuihin myös vilkasta luonnetta ja hyvää kontaktia ja miellyttämisenhalua.
Huugo on saatavilla jalostukseen harkitusti hyvä luonteisille, terveystutkituille ja hyvä luustoisille nartuille.
- Huugo pähkinänkuoressa
- Huugo koiranetissä
- Syntynyt 10.3.2023
- Väri Kerma
- Näyttelyt EH
- Silmät Terveet, tutkittu kahdesti
- Polvet OO, tutkittu kahdesti
- Lonkat CC
- Kyynäret OO
- VA O
- LTV O