
Taimi on astutettu Torstilla syyskuun alkupuolella ja jos kaikki sujuu toivotusti, saadaan meidän ensimmäinen kultapossupentue maailmaan marraskuun alkupuolella.
Torsti valikoitui Taimille sulhoksi niin sukutaulunsa, terveyden ja pitkän ikänsä kuin ihanan luonteensakin vuoksi. Torstihan täyttää ihan juuri jo 11 vuotta, ja on arvokasta ja suuri ilo saada käyttää jalostukseen luomuna noin vanhaa, ikänsä terveenä pysynyttä vanhaa herraa. Torsti on ruotsin tuonti, joka tuo oman kivan lisänsä geenipooliin. Sillä on myös rotuun ja ikäänsä verraten varsin maltillinen määrä jälkeäisiä, samoin jälkekäläisten jälkeläismäärä on varsin maltillinen. Luonteeltaan Torsti on aivan ihana pappakoira! Helppo, sopeutuvainen ja mutkaton ollut aina. Torstin harrastuksina on olleet näyttelyt missä herra onkin oikein kivasti menestynyty, sekä toimii hän myös Kennelliiton virallisena kaverikoirana edelleen!
Uskomme että Torsti täydentää Taimia kivasti niin luonteen kuin terveydenkin osalta. Molemmat on luustokuvattu ja silmätarkastettu kivoin tuloksin, Taimilla lisäksi terveeksi tutkittu polvet ja selkä (spondyloosi epävirallisena nuoren iän vuoksi) sekä geenitestattu terveeksi kaikilta muilta osin, paitsi iktyoosi kantaja.
Alla linkki yhdistelmän sukutauluun koiranetissä
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI13004/15&ReknoE=FI38915/22
Odotamme tästä yhdistelmästä reippaita kavereita niin lenkkipoluille kuin monipuolisiin eri harrastuksiinkin. Yhdistelmä on puhtaasti näyttelylinjainen.
Mikäli oma noutajanalku juuri meiltä tästä yhdistelmästä kiinnostaa, ota yhteyttä ensin sähköpostitse. Tutustu myös Pentu meiltä-osioon ja vastaa siellä oleviin kysymyksiin jo ensimmäisessä viestissäsi, kiitos.