Miinan ja Jekun pentue

Miinan ja Jekun pennut ovat syntyneet 10.3.2023. Pentueeseen syntyi 4 urosta ja 2 narttua. Tällä hetkellä kaikilla pennuilla on oma kotinsa, eikä yhdistelmästä ole vapaana pentuja. Mikäli tilanne muuttuu, ilmoitamme siitä ensimmäisenä facebookissa ja instagramissa.

Miinan kolmannen pentueen isäksi valikoitui pitkäll sen miettimisen jälkeen komea poika pohjanmaalta, Jekku, virallisemmin Joutsenvaaran Zeppelin. Jekkuun päädyttiin, koska pariskunta täydentää toisiaan upeasti niin luonteen, ulkomuodon kuin myös terveystulostensa osalta. Yhdistelmä tuo toteutuessaan kivasti myös uutta verta meidän linjoihin, kun sukusiitos on 8. polvessakin vain 0,23%.

Kummallakin vanhemmalla on kivasti tuloksia näyttelyistä, Jekku on oikein kansainvälinen muotovalio komealla tittelirivillään. Molemmat ovat luonteeltaan kivoja niin harrastuksiin kuin normaaliin seurakoiran ja pihavahdin tehtäviin. Jekku on kisaillut virallisesti agilityssä ja Miinan kanssa on omaksi iloksi tokoiltu ja treenattu nose workia. Kumpikin on kuitenkin täysin tyytyväinen myös normaalissa perusarjessa. Terveyden osalta kumpikin on saanut olla terveenä, eläinlääkärissä on käyty perusrokotuksilla ja terveystutkimuksissa. Kummallakin on terveet silmät ja polvet, tutkittu useamman kerran. Samoin luustoa kuvattu kivoin tuloksin molemmilta. Jekulta puuttuu kyynärkuvat, mutta veteraani-ikäiseltä (kesäkuussa 8v) niitä ei ole enää järkeä lähteä kuvaamaan, koska kuvissa voisi olla jo iän mukanaan tuomia normaaleja muutoksia. 

Odotamme tästä yhdistelmästä hyväluonteisia, terverakenteisia, iloisia mittelin alkuja, joista on kaveriksi moniin harrastuksiin kuin normaaliin perhe-elämään niin maalle kuin kaupunkiin.

Alla linkki yhdistelmän sukutauluun, josta pääset näkemään myös molempien vanhempien terveys- ja näyttelytulokset.

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI48507/18&ReknoI=FI37494/15