Parempaa uutta vuotta 2021

Vuosi on vaihtunut, joulut ja uudet vuodet vietetty. Joululahjaksi itsellemme tilasimme taulun oman lauman koirista, itse ottamastamme valokuvasta. Ylläolevan upean työn piirsi Villimieli-yrityksen Piia Välitalo. Piia tekee mahtavia kuvia ja töitä eri tekniikoilla mm. omista valokuvista, suosittelemme lämpimästi muillekin!

Uuteen vuoteen lähdemme toiveikkain mielin. Toiveissa tietysti on että koronakurimus alkaisi vihdoin helpottaa ja päästäisiin palailemaan pikkuhiljaa koiraharrastusten pariin. Näyttelyihin olisi kiva suunnata koko nuorison voimin, niin omien kuin sijoituskoirienkin kanssa. Samoin terveystarkkeja päästään taas kesän korvilla jännittämään, kun Korvakarkkeja aletaan tutkimaan ja läpivalaisemaan. Aina yhtä jännittävää!

Pentusuunnitelmien osalta vuosi näyttää myös kivalta, haaveissa on kolmet(!) pennut tälle vuodelle, jos kaikki vain sujuu hyvin, astutukset onnistuvat ja sopivat urokset saadaan valkattua. Ensimmäisenä juoksuja odotetaan Ansalle nyt keväälle, syksyyn ja loppuvuoteen sitten Miinalle ja Tyynelle. Paljon on toivottavasti ihania aikoja ja pennuntuoksua tulossa, sitä on ollutkin ikävä näinä poikkeuksellisina aikoina.

Mutta toistaiseksi koronan vielä jyllätessä keskitymme touhuamaan koiramaisia ja koirille mieleisiä aktiviteetteja täällä kotosalla ja lähiympäristössä. Koirat itse eivät onneksi osaa kaivata näyttelykehiä tai muita huvituksia, vaan nauttivat täysillä hiihtolenkeistä, metsäretkistä ja geokätköilyreissuista lähimaastoihin.

Näihin tunnelmiin, oikein ihanaa ja terveyden täyteistä alkanutta vuotta 2021! Facebookista löydät enemmän kuvia ja juttuja arjen touhuista, tervetuloa myös sinne kurkkimaan ja seuraamaan 🙂