Pennuntuoksua, lemmen leiskuntaa synttärihulinaa

Pennut täyttävät huomenna jo neljä viikkoa, aika tuntuu juoksevan taas valonnopeudella ja pennut kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia. Tällä viikolla muuttivat jo isompiin tiloihin keskemmälle taloa ja eloa, kiinteiden eväiden syönti on aloitettu ja ensimmäinen perhekin jo käynyt tervehtimässä.

Viisikosta edelleen pari tyttöä etsii niitä omia ihmisiään. Toinen oikein mieluusti myös sijoitettaisiin Oulun alueelle kun vain sopiva, yhteistyökykyinen koti jostain ilmaantuisi.

Pentujen Ihastelun lomassa on alulle pistetty toivottavasti myös uusia pieniä saagamurulaisia. Naava ja Masa on tässä parina päivänä heilastelleet siihen malliin, että pennuntuoksua tupaan odotellaan jälleen tammikuun loppupuolella. Tästä ihanasta yhdistelmästä voit lukea paljon lisää sen omalta sivulta, Naavan ja Masan pentue 😘

Ja vielä viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, tänään on juhlittu Seleman synttäreitä! 🥳 Tuntuu ihan uskomattomalta, että talon vauva täyttää jo vuoden, aika vain vierii vinhaa vauhtia 🥹 neidistä on kasvanut ihana, itsevarma, rohkea ja reipas sukuunsa selvästi tullut tättähäärä. On ihanaa kun selvästi tunnistaa oman kasvatuksen piirteet niin luonteessa kuin ulkonäössä, neiti on kuin ilmetty kopio Miina-tädistään ja Saaga-mummosta 💛